sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Osa LXXI

Keskiviikkona otettu masukuva on kiireiden vuoksi jäänyt äipältä julkaisematta, mutta tältä kumpu näytti muutama päivä sitten:

Ihanaa, kun se pyöristyy. :)

Torstaina oli myös hartaasti odotettu rakenneultra ja sinulla oli Poks siellä kaikki hyvin! Ultraaja oli mukava kätilö, joka kertoi lääkäriä huomattavasti tarkemmin, mitä milloinkin kuvassa näkyy ja sai loppujen lopuksi kaikki tarvittavat mitat otettua, vaikka sinä meinasit hieman piilotella itseäsi käsiesi taakse. Painoarvioksi saatiin 340/363 grammaa (eri laskentakaavoilla) ja kaikkien mittojen mukaan päiviä olisi kasassa viisi vähemmän kuin lasketun ajan perusteella. Kaikki mitat olivat kuitenkin suhteessa toisiinsa hyvin linjassa ja kaikkien osalta mentiin hieman keskikäyrän alapuolella. Koko ultrauksen ajan sinä oleskelit raivotarjonnassa ja kätilö merkkasi liikkeiden määräsi normaaliksi. Kaikki rakenteetkin olivat kunnossa ja selvisi myös, että äiskän istukka sijaitsee kohdun takaseinässä. Hyvien uutisten lisäksi oli tosi mahtavaa nähdä sinusta Poks välillä 3D-kuvaa! Näin hienosti sinä siellä poseerasit:

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että kaikki on hyvin :)
    Pikkuinen Poks näyttää jo todella kauniilta <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ♥ Oli kyllä tosi huojentavaa kuulla, että kaikki on mallillaan. :)

    VastaaPoista