perjantai 13. tammikuuta 2012

Osa LXXIII

23.(rv 19+0)-28.12. oikean käden sormien puutumista ja pistelyä
29.12. pistelyä vasemmalla puolella mahassa aamulla
30.12. (rv 20+0) sormien puutumista ja pistelyä
31.12.-1.1. närästystä
2.-5.1. sormien puutumista ja pistelyä
6.(rv 21+0)-12.1. sormien puutuminen ja pistely selvästi vähentynyt

Kolme edellistä viikkoa on äipällä mennyt pitkälti oikean käden sormien kanssa taistellessa. Joulukuussa niiden puutuminen ja pistely oli aika armotonta ja tammikuun alussa äiti kävikin näyttämässä niitä lääkärille. Lääkäri epäili, että raskauden aikainen turvotus (vaikka sitä ei juurikaan näkyvillä missään olekaan) ahtauttaa oikean käden rannekanavan ja sormien puutuminen ja pistely aiheutuu siitä. Varmuuden vuoksi hän laittoi lähetteen hermoratatutkimukseen, joka oli tämän viikon tiistaina. Tutkimuksen tehnyt hoitaja sanoi käppyröiden perusteella, että jotain häikkää oikeassa kädessä on, mutta tarkemmat tiedot äiskä saa vasta ensi viikolla, kun lääkäri soittaa tiistaina. Jos kyseessä on rannekanavan ahtautuminen, ei sille kuitenkaan raskausaikana tehdä mitään, vaan odotetaan, josko se raskauden jälkeen helpottaa. Mitään sen kummempia hoito-ohjeita tms. ei äiti saanut, mutta liikunta mahdollisesti voi auttaa ja hoitaja neuvoi kysymään fysioterapian puolelta yölastaa lainaa, jos siitä olisi apua. Onneksi kuitenkin menneellä viikolla puutuminen on selkeästi helpottanut, joten äiskä tässä vähän kuulostelee, mihin päin tilanne etenee.

22. raskausviikko toi myös mukanaan sinun vahvemmat potkusi, kiitos Poks! Nyt äiti tuntee ne pitkin päivää eikä niiden havaitsemiseen tarvitse enää keskittyä niin paljon. On se niin jännää, että sinä ihan oikeasti möyrit tuolla äiskän mahanahan alla. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti