perjantai 30. syyskuuta 2011

Osa XXXV

Eveltä tuli seuraavanlainen haaste:

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän. Haastan: Maaritin, emminkäisen, Sandyn, Evelynin ja Veronan.

Annetaas sitten palaa, että Poks saat tietää enemmän äiskästä ja lukijat kirjoittajasta eli minusta. :)

1. Olen 26-vuotias.
2. Menin tulevan isukin kanssa kihloihin 11.1.11.


3. Vaimo minusta tulee 21.1.12.
4. Olen melkoisen tarkka päivämäärien (niin kuin kohdista 2. ja 3. voi huomata), värien, vaatteiden, tavaroiden yms. yhteen sopimisesta.
5. Olen onnekseni myös sen verran laiska, etten jaksa kuitenkaan liian tarkka olla esim. siivouksen ja järjestyksen suhteen.
6. Tykkään numeroista ja myös työni ovat liittyneet niihin.
7. Tällä hetkellä etsin töitä uudelta kotiseudultani.
8. Olen onnellinen talovelallinen.
9. Tykkään sisustamisesta.

 
10. En ole kovinkaan kova viherpeukalo, vaikka puutarha voisi ko. peukaloa tarvitakin.
11. En ole kutonut tai ommellut moneen vuoteen, mutta masuasukki on saanut jo hieman sormet syyhyämään ja toivottavasti saankin hänelle jotain tehtyä.
12. Tulen vauvanvaatteet ostamaan uusina, sillä en vain halua ostaa mitään kirpputoreilta, Huuto.netistä tms., vaikka tiedän, että se olisi kannattavampaa kaikkien osapuolien kannalta.
13. Voin kuitenkin ottaa vastaan sukulaisilta tai ystäviltä ko. vaatteita, mikäli joku meille haluaa niitä luovuttaa.
14. En ole itse kenenkään kummi ja toivonkin, että vielä joskus saan oman kummilapsen.
15. Minulla on isosisko ja -veli ja toivon, että siskostani tulee ensimmäisen lapsemme sylikummi.
16. En ole juurikaan käsitellyt pieniä vauvoja ja se kenties tulee jossain vaiheessa jännittämään, mutta tällä hetkellä huolenaiheena on vain, että masussa voidaan hyvin ja pysytään kyydissä mukana.
17. Odotan kovasti, että päästään kuvaamaan kasvanutta masuani.
18. En ole yleensä kova kuvaamaan, vaikka valokuvista pidänkin.
19. Tykkään myös kynttilöistä, mutta silti minun tulee poltettua niitä erittäin harvoin.


20. Lempivuodenaikani on kunnon talvi, jolloin on pakkasta ja lunta.
21. Toivottavasti pääsen tekemään tulevaisuudessa jälkikasvun kanssa paljon lumienkeleitä.


22. Tykkään myös joulusta ja sen lämpöisestä tunnelmasta.
23. Pyrin tekemään joulukortit aina itse, sillä ne tuntuvat arvokkaimmilta.
24. En osaa lainkaan piirtää.
25. Kirjoittamisesta sen sijaan tykkään ja tämä on toinen blogi, jota kirjoitan.

4 kommenttia:

  1. Kiva oli kuulla sinusta enemmän :) Täällä myöskin tarkka laiskimus ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia haasteesta, yritän keksiä faktoja! :)
    Ja kiva lukea sustakin tosiaan enemmän, minuakin voisi kuvata sanoin tarkka laiskimus ;) ja joulukortti-asiaan samaistun, joko lähetän itse tehdyt tai en ollenkaan! :D

    VastaaPoista